Keskiviikko 9.5.2012 09:10
Talous
Saimaalehti
Savonlinnan seudun elinkeinoelämän nousuun saaminen vaatii yrittäjien
mukaan muutoksia toimintakulttuurissa. Seudun elinkeinotoimijat ovat tarttuneet
toimeen ja noin puoli vuotta kestäneen selvitystyön tuloksena Etelä-Savon
Kauppakamarin Savonlinnan osasto, Savonlinnan seudun yrittäjät, Kerimäen
yrittäjät, Punkaharjun yrittäjät, Savonrannan yrittäjät, Savonlinnan seudun
naisyrittäjät sekä MTK Etelä-Savon liitto ovat lähettäneet
yhdistymishallitukselle, Savonlinnan kaupunginhallitukselle ja Kerimäen ja
Punkaharjun kunnanhallituksille ja valtuutetuille samansisältöiset esitykset
siitä, että Savonlinnassa otetaan viipymättä käyttöön elinkeinotyöryhmän
esityksen mukainen kehitysyhtiömalliin perustuva elinkeinostrategia.
Perjantai 4.5.2012 14:44
Talous
Suur-Saimaa
Imatran kaupunki on myynyt Kuusamon Hirsitalot Oy:n perustamisvaiheessa
oleville kiinteistöyhtiöille ensimmäisessä vaiheessa neljä korttelia
loma-asuntojen rakentamista varten Ukonniemen alueelta. Korttelit ovat
pinta-alaltaan noin 53 000 neliömetriä. Rakennusoikeutta kortteleissa on noin
15 000 kerrosneliömetriä. Imatran kaupunki tienasi tonteista 1,57 miljoonaa
euroa.
Keskiviikko 2.5.2012 09:18
Talous
Saimaalehti
Ammatinvalinta voi joskus olla itsestäänselvyys jo hyvin nuorena. Näin
oli 24-vuotiaan Mikael Fyhrin kohdalla, jonka ei peruskoulusta päästyään
tarvinnut hetkeäkään miettiä, minne suuntaisi opiskelemaan. Fyhr valmistui opetusravintola
Paviljongista ravintolakokiksi vuonna 2006.
Keskiviikko 2.5.2012 09:10
Talous
Saimaalehti
– Olen
lapsuudesta asti tykännyt sisustaa ja pidän kaikesta kauniista. Jo pienenä tyttönä
laitoin muun muassa ystävieni huoneita uuteen järjestykseen, yrittäjä Katja
Sjöblom naurahtaa.
Keskiviikko 25.4.2012 08:46
Talous
Saimaalehti
Yhteen hiileen puhaltamalla ja yhteistyöllä voi luoda asioita, joihin ei
välttämättä yksin pystyisi. Sen ovat todenneet enonkoskelaiset Kimmo
Hämäläinen, Ismo Rahkola, Teemu Koistinen, Reko Muhonen ja Sami Luostarinen,
jotka perustivat yhdessä Enonkosken Huoltokeskus Oy:n.
Keskiviikko 4.4.2012 09:12
Talous
Saimaalehti
Savonlinnan Kuvakeskus on toiminut valokuvausalalla jo 50 vuotta. Kyösti
ja Seppo Salmisen perustamaa yritystä on viimeiset 19 vuotta pyörittänyt
Kyöstin tytär Eija Karvinen. Tällä hetkellä Kuvakeskuksessa työskentelevä Eijan
poika Karri vielä miettii, ryhtyykö hän johtamaan tätä vanhaa ja perinteistä
erikoisliikettä.
Keskiviikko 4.4.2012 09:06
Talous
Saimaalehti
Yrittäjyys on hyvä vaihtoehto nuorellekin, kun vain luottaa itseensä,
mutta suhtautuu asioihin nöyrästi. Näin uskoo 22-vuotias metsäpalveluyrittäjä
Tuukka Suomalainen, joka perusti oman yrityksen noin kolme vuotta sitten.
Keskiviikko 28.3.2012 09:12
Talous
Saimaalehti
Vuonna
2007 toimintansa aloittanut Hyvänolon Kauneuskeskus Ruusunen on neljässä
vuodessa löytänyt paikkansa yhtenä Savonlinnan monipuolisimmista
hyvinvointialan yrityksistä. Yrittäjä Mervi Verho iloitsee, että vuosia sitten ompelukoneen
takana syntynyt ajatus tarjota ihmisille kauneutta sekä kokonaisvaltaista mielen
ja kehon hoivaa, on kantanut pitkälle.
Keskiviikko 21.3.2012 10:08
Talous
Saimaalehti
Kerimäen valtuusto päätti maanantai-iltana kunnan liittymisestä osaksi
Savonlinnaa yhdessä Punkaharjun kanssa ensi vuoden alussa. Kerimäen
kunnanjohtaja Kari Rannanpiha sanoo, että tällaisessa liitoksessa, jossa
pienempi liittyy osaksi isompaa, on aina se vaara, että etenkin kunnan
reuna-alueilta palveluita häviää.
Maanantai 19.3.2012 20:58
Talous
Saimaalehti
Savonlinnan kaupunginvaltuusto ja Kerimäen sekä
Punkaharjun kunnanvaltuustot ovat päättäneet kokouksissaan, että ensi vuoden
alussa Kerimäki ja Punkaharju liittyvät Savonlinnaan. Liitoksessa syntyy
38 000 asukkaan Savonlinna.