Kansa käy kuumana
Ihmiset ovat käyneet ennakkoon äänestämässä huomattavasti innokkaammin kuin kuusi vuotta sitten toisella kierroksella. Toivottavasti äänestysintoa riittää vielä ensi sunnuntaiksi.
Sauli Niinistön ja Pekka Haaviston keskinäinen taisto on ollut kahden herrasmiehen välistä taistelua, jossa ei ole annettu sijaa toisen mustamaalaamiselle, tai mollaamiselle. Toisin on asia niin sanotun tavallisen kansan keskuudessa. Etenkin sosiaalisessa mediassa loka lentää ja navan alle menevät kommentit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kansa käy kuumana. Homofobiaa sairastavia löytyy jopa yllättävänkin paljon kansan syvistä riveistä. Toisaalta monissa kommenteissa on todettu, että Suomi ottaa kansakuntana askeleen suvaitsevampaan suuntaan, kun toisena ehdokkaana on homo ja hänellä ulkomaalainen puoliso. Suvaitsevat ihmiset siis äänestävät Haavistoa hänen homoutensa vuoksi.
Eikö ehdokasta kuitenkin pitäisi äänestää sen perusteella, onko hän äänestäjän mielestä pätevä ja sopiva presidentin tehtävään? Nämä niin sanotut suvaitsevat ihmiset haluavat osoittaa koko maailmalle, että meillä täällä Suomessa ollaan niin edistyksellisiä, että homo voi olla jopa presidenttinä. Ei siis pätevä Haavisto, vaan Haavisto, joka on homo.
Pekka Haaviston nouseminen vaalin kakkoskierrokselle joka tapauksessa sähköisti vaalikamppailun. Tuo sähköistyminen on lisääntynyt mitä lähemmäs varsinaista vaalipäivää mennään. Samalla vastakkainasettelu on kasvanut. Eli Niinistö on sitä ja Haavisto on tuota. Presidentin tärkeimmästä roolista, eli ulkopolitiikan johtamisesta ei etenkään sosiaalisessa mediassa paljonkaan käydä kädenvääntöä. Ei tietenkään käydä. Ulkopolitiikan hahmottaminen on ihan liian hankalaa ja se on tylsän tyhmää. Ehdokkaiden paitojen silittäminen ja kotityöt kiinnostavat kansaa paljon enemmän.
Sauli Niinistö johtaa Pekka Haavistoa mielipidetiedustelujen mukaan aika reilusti. Tiedustelut ovat kuitenkin vain tiedusteluja. Peli ratkeaa lopullisesti vasta sunnuntaina äänestyskopissa. On tulossa mielenkiintoinen vaali.
Kari Tegelberg

Kommentit (0)