Olipa se uni! Mistähän tuollainen uni päähäni tuli? Ehkäpä siitä, kun olen kuunnellut salaa kolostani niin monenmoista tarinaa mitä kaikkea kirkon piirissä tapahtuu ja olenhan joskus myös nähnyt noita pienen pieniä ihmisen poikasia ja heidän hampaattomia tai kaksihampaisia suitaan. Mutta ei kai missään sentään meitä rottia mussuteta – varsinkaan korkea-arvoisia kirkonrottia! Taidan kuitenkin ottaa tarkemmin selvän asiasta. Mmm, mistähän voisi löytää paikan missä on leluja?

Hei, tuollahan kulkee ihmisäiti työntäen edellään tuota ihmeellistä pyörillä liikkuvaa hökötystä, jonka kopasta pilkottaa pienen ihmisen pää. Olenko joskus kuullut, että juuri tuollaiset pienet ihmisenalut käyttävät leluja. Hiippailenpa heidän peräänsä. Ovi avautuu jonnekin ja minähän luikahdan sisään. Hei, tämähän muistuttaa kirkkoa! Pienet ja suuret ihmiset kulkevat alttarin ääreen. Kynttilät syttyvät ja kuulen laulun ”Pienen kynttilän sytytän, sytytän, sytytän. Pienen kynttilän sytytän iloksi kaikille, perhekerholle”. Kirkonkellotkin soivat. Eivät kyllä niin suuret ja niin kumisten kuin tuolla tuomiokirkossa, mutta kauniisti, oi niin kauniisti sellaisella kolmikulmaisella soittimella soitettuna.

Ja kuinka monta pientä soittajaa onkaan. Siis niitä, jotka seisovat jo jaloillaan. Monet istuvat äitiensä sylissä ja joku isänkin. Eivät taida noitten pienten jalat vielä kantaa. Hellyttävän näköisiä kaikki! Pöydällä on ihmisten näköisiä pieniä liikkumattomia esineitä. Mitähän varten ne siinä ovat ja mitä ne ovat? Hei, mutta nythän ne alkoivat liikkua! Aivan. Eivät ne itse liikukaan, vaan tuo nainen puhuu ja kuljettaa noita esineitä, nukkeja pitkin pöytää. Yksi nukeista on äiti, yksi lapsi ja yksi Jeesus. Se nimi minulle kyllä on tuttu!

Sitten lauletaan ja taputetaan. Kaikenkuuloiset hihkaisut ja kiljaisut mahtuvat laulujen lomaan. Väristän kuonoani! Tunnenko juuston tuoksun jossain? Minun on pakko seurata tuota ihanaa hajua. Luikin pitkin seinän viertä ja todellakin! Pöydällä näyttää olevan leipää, kurkkua ja JUUSTOA! Tämä on todella paikka mistä pidän! Kohta en kuule omia ajatuksianikaan, kun puheen pulpatus täyttää tilan. Ja ennen kuin ehdin keksiä kuinka saisin edes yhden juustoviipaleen itselleni, ovat ne hävinneet.

Alan tavata seinältä kylttiä johon on kirjoitettu monenmoisia lauseita: ”Kiitos sinulle arkienkeli!”, ”Pyhä hiljaisuus arjen keskellä, alttarin äärellä”, ”arki erämaa, kerho keidas”, ”Elävää elämää!”, ”Mukavaa yhdessäoloa”, ”henkireikä” (tarkoittaakohan se rotankoloa?), ”vauvan tahtinen, rento ote”. Kuulen äitien ja jonkun miehenkin sanovan toisilleen:” Nähdäänkö ens viikollakin täällä perhekerhossa?” Sitäköhän nuo lauseet tarkoittivat? Perhekerhoa? Taidanpa lähteä kotikolooni miettimään jospa minäkin aloittaisin kirkonrottien perhekerhon! Niin mukavalta tämä meininki täällä näytti!

Kirkonrotta