Perjantai 3.2.2012 16:03 Vapaalla Suur-Saimaa

Rohkeasti kaikki irti opiskeluajasta

Vuoden 2011 kaupallisen alan opiskelija Anni Wahlroos kannustaa nuoria tekemään opiskeluvalintoja rohkeasti ja ennakkoluulottomasti.
– Kannattaa olla rohkea ja avoin uusille asioille ja ideoille, ettei myöhemmin tarvitse katua. Asetamme itse itsellemme rajoitteita ja annamme ennakkoluulojen kahlita. Opiskelukenttähän on avoin, eikä yksi valinta sulje toista lopullisesti pois, neuvoo Anni Wahlroos opiskeluvaihtoehtoja miettiviä nuoria.

Wahlroos aloitti kansainvälisen markkinoinnin opinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa (LUT) vuonna 2008. Tällä hetkellä hän suorittaa maisterivaiheen opintoja Göteborgissa Ruotsissa. Aktiivinen nuori nainen on osannut ottaa opiskelijaelämästä paljon irti – niin paljon, että kuunnellessa sivullistakin hengästyttää. Wahlroos on toiminut muun muassa kauppatieteiden opiskelijoiden ainejärjestön hallituksessa, yliopiston markkinointiassistenttina, Ekonomiliiton paikallisena yhdyshenkilönä ja tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustajana. Wahlroos toteaa, että aika kyllä riittää, kun vain hieman organisoi ja suunnittelee.

− Minun kohdallani asia menee niin, että pienen paineen ja stressin alla olen tehokkaampi. Saan enemmän aikaan, kun tekemistä on paljon. Edellä mainituissa tehtävissä olen päässyt kehittämään itseäni yhtä paljon kuin koulunpenkillä, saanut uusia kokemuksia ja ystäviä.

Viime vuonna Wahlroosin aktiivisuus huomattiin myös valtakunnallisella tasolla, kun Kauppalehti valitsi hänet Vuoden 2011 kaupallisen alan opiskelijaksi. Valinnassa painotettiin juuri tuloksellisuutta, aktiivista verkostoitumista ja joukkuepelaamista. Wahlroos sanoo, että tunnustus tuntuu hyvältä, kun se tulee työstä, jota ei välttämättä muuten huomioida.

− Totta kai on hienoa, kun omaa työtä arvostetaan. Lisäksi on kiva saada tällainen tunnustus pieneen yliopistoon. Täälläkin voi tehdä erilaisia asioita, saada korkeatasoista opetusta ja täältä valmistuu paljon hyviä yksilöitä työmarkkinoille. Moni muukin LUT:ssa olisi varmasti ansainnut palkinnon.

Helsingistä kotoisin oleva Wahlroos kehuukin opinahjoaan peittelemättä, vaikka päätyi sinne itse puolivahingossa. Alun perin hänen tarkoituksensa oli jäädä opiskelemaan pääkaupunkiseudulle, mutta yhteisvalinnassa toisena vaihtoehtona ollut Lappeenranta tärppäsi.

– Ajattelin, etten menetä mitään, jos lähden Lappeenrantaan. Nuorena on helppo vaihtaa paikkakuntaa, ottaa riski ja rakentaa elämää puhtaalta pöydältä. Puolen vuoden jälkeen en enää miettinytkään opiskelupaikan vaihtamista. Eikä ole ollenkaan huono juttu nähdä muutakin kuin kotipaikkakunta.

Wahlroosin mukaan Lappeenrannan kampus on tiivis ja hyvin yhteisöllinen. Monet opiskelijat ovat muuttaneet muualta ja samanlainen elämäntilanne vaikuttaa ilmapiiriin ja verkostoitumiseen. Kampuksella on myös paljon aktiviteetteja kaikille, jos vain haluaa hyödyntää niitä.

– Lisäksi pienessä yliopistossa professorit ovat helposti lähestyttäviä ja auttavat mielellään. Opiskelijoiden välillä ei ole kilpailua sanan negatiivisessa merkityksessä, vaan yhteishenki on hyvä. Näen rikkautena myös sen, että tekniikan ja kauppatieteiden tiedekunnat löytyvät samasta talosta.

 

Brändejä rakentamassa

 

Wahlroosia on aina kiinnostanut kansainvälisyys, matkustelu, vieraat kulttuurit ja työ, jossa saa olla ihmisten kanssa. Kansainvälinen markkinointi olikin luonteva opintoala.

– LUT:ssa pääainetta ei tarvitse valita sisäänhakuvaiheessa, vaan hain kauppatieteelliseen tiedekuntaan. Pääaine päätetään ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen. Peruskursseilla näkee jo hyvin, mitä kukin opintoala pitää sisällään. Sivuaineena luen laskentatoimea, sillä mielestäni ekonomin on tajuttava numeropuolta.

Kansainvälisen markkinoinnin opintoihin liittyy pakollinen jakso jossakin LUT:n ulkomaisista yhteistyöyliopistoista. Ulkomailla opiskelu on ollut Wahlroosin haave jo pitkään, ja tämä kevät kuluukin Göteborgin yliopistossa.

– Tein kandin tutkintoni brändien rakentamisesta ja Göteborgin yliopistossa on hyvin tähän mielenkiintoni kohteeseen liittyviä kursseja. Yliopisto on myös arvostettu ja hyvämaineinen. Vaihto-oppilaaksi lähteminen on tehty käytännön järjestelyjen suhteen todella helpoksi, joten se kannattaa hyödyntää.

Ensi syksynä Wahlroosin edessä on pro gradu -tutkielman aloittaminen. Siinä vaiheessa hän todennäköisesti muuttaa takaisin Helsinkiin, sillä siellä on enemmän yrityksiä, joihin hakea tekemään gradua toimeksiantona. Wahlroos toivoo saavansa tulevaisuudessa haastavan työn, jossa ei jämähdä paikalleen. Hän uskoo, että LUT:sta ja ekonomin koulutuksesta saa hyvät ja monipuoliset eväät työelämään.

– Työskentelisin mielelläni jossain vaiheessa myös ulkomailla, mutta minulla ei ole mitään pakkomiellettä lähteä Suomesta. Uskon, että täälläkin on mahdollisuuksia ja osaan arvostaa kotimaani hyviä puolia.

Tulevia yliopisto-opiskelijoita Wahlroos muistuttaa siitä, että vapaus kasvaa ja sen kanssa on opittava toimimaan. Kukaan ei käske eikä pakota, vaan tavoitteet ja aikataulut on asetettava itse.

– On löydettävä se oma tasapaino eri asioille. Mielestäni opiskeluaika on ollut hyvä elämänhallintakoulu ja kasvattanut myös ihmisenä. Tästä jää käteen paljon muutakin kuin paperi ja akateeminen tutkinto. Jos jotain haluaa ja uskoo itseensä, kaikki on mahdollista, Wahlroos kannustaa.

Teksti: Ruut Kokki, kuva: LUT arkisto

Kommentit (0)