Uusi kauppiaspariskunta haluaa olla mukana työnteossa
K-rauta Savonlinnan kauppiaat Petra ja Markus Pokela toivottavat uudet ja vanhat asiakkaat tervetulleeksi tutustumaan lähemmin uusiin yrittäjiin. – Olemme myymälän puolella mahdollisimman paljon, joten siellä tavataan!
Reilu viikko sitten työt aloittanut pariskunta sanoo, että kotiutuminen on tapahtunut mutkattomasti ja yllättävänkin nopeasti. Tästä kiitos kuuluu isolta osalta henkilökunnalle.
– Työyhteisön ilmapiiri on avoin ja tänne oli helppo tulla. Ensimmäinen viikko töissä on ollut kiireinen mutta se ei haittaa, sillä töissä on ollut kivaa.
Markus lisää, että työntekijöiden mukavuus on plussaa, mutta myös heidän ammattitaitonsa on kohdallaan.
– Yrittäjänä on aina hyvä tilanne, kun henkilökunta on motivoitunutta ja osaa asiansa.
Myös Pokeloiden kotiutuminen Savonlinnaan on tapahtunut kuin huomaamatta, sillä uusi kotikaupunki ei ole niin kovin kaukana entisestä kotikaupungista Imatralta. Erityisen tyytyväinen on Petra, joka pääsi lähelle synnyinseutuaan.
– Olen syntynyt Punkaharjulla, joten palasin ikään kuin juurilleni. Äitini asuu edelleen Punkaharjulla.
K-rauta Savonlinna on Petran ja Markuksen ensimmäinen paikka kauppiasyrittäjinä. Molemmilla on pitkä kokemus kaupan alalta ja nimenomaan K-ryhmän palveluksessa. Petra tosin naurahtaa imeneensä kaupankäynnin alkeet jo alle kouluikäisenä äitinsä käsityöliikkeessä.
– Olin äidin mukana kaupassa pienestä pitäen ja myöhemmin työskentelin liikkeessä kesäisin ja koulujen lomien aikana.
Savonlinnaan Petra siirtyi Lappeenrannan Kodinykkösen palvelupäällikön tehtävistä. Sitä ennen hän työskenteli kymmenen vuotta Imatran Citymarketissa erilaisissa tehtävissä. Myös Markus aloitti kaupankäynnin nuorena, ja missäpä muualla kuin rautakaupassa.
– Moporahat tienasin tekemällä kesätyötä imatralaisessa rautakaupassa. Muistaakseni olin tuolloin noin 14-vuotias.
Vuonna 1985 Markus aloitti työt Imatran K-raudassa, jossa hän työskenteli osastopäällikkönä, yritysmyyjänä ja myymäläpäällikkönä. Kaupallista alaa sekä Petra että Markus ovat opiskelleet töidensä ohessa. Molemmat ovat suorittaneet esimiesvalmennuksen ja Markus lisäksi K-rautakauppiasvalmennuksen sekä yrittäjän ammattitutkinnon. Markus sanoo, että K-rautayrittäjyys on ollut mielessä jo muutaman vuoden ajan. Hän kiittää entistä työnantajaansa K-kauppias Ismo Lahtelaa ja toteaa saaneensa tältä hyvät opit yrittäjyyttä varten. Lisäksi Markus korostaa, että K-rautakauppiaalla on takana Keskon tarjoama hyvä verkosto.
– Keskolla on muun muassa ammattitaitoiset aluepäälliköt ja luotettavat tavarantoimittajat.
K-rauta Savonlinnaan ei ole omistajanvaihdoksen myötä tulossa suuria mullistuksia. Henkilökunta pysyy samana ja toimintaakin kehitetään Markuksen mukaan maltillisesti.
– Alussa teemme niin sanotusti pientä kasvojen pesua. Järkeistämme esimerkiksi tuotteiden sijoittelua. Lisäksi suunnitelmiin kuuluu asennuspalvelujen kehittäminen yhteistyössä paikallisten osaajien kanssa.
Mutta millaisen kauppiaspariskunnan Savonlinnan K-rauta Petrasta ja Markuksesta saa?
– Missään tapauksessa emme sulkeudu toimistoon yhtään pidemmäksi aikaa kuin tehtävät edellyttävät. Viihdymme myymälän puolella ja teemme siellä kaikkea sitä mitä vain suinkin osaamme. Samoin kuuntelemme mieluusti sekä työntekijöiden että asiakkaiden toiveita.
Markus toivoo, että hyllyjen välissä liikkuvaa kauppiasparia otetaan hihasta kiinni mahdollisimman usein. Hän vinkkaa, että asiaa kauppaan voi tehdä vaikka tulemalla tutkimaan inventaariossa hyllyistä poistettuja hyödyllisiä aletuotteita.
– Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat tervehtimään ja tutustumaan meihin!Teksti ja kuva: Erja Eliala

Kommentit (0)