Olavinlinnassa maistuu kesä

Hellekesä on lämmittänyt Olavinlinnankin tunnelman. - Kahvin menekki on tippunut ihan selkeästi ja ihmiset haluavat juoda kylmiä juomia, kuudetta kesää Olavinlinnassa häärivä apulaisravintolapäällikkö Kimmo Osma kertoo.

 

Olavinlinna on paitsi upea, myös haastava ympäristö ravintolalle. Välimatkat linnassa ovat pitkät, sillä tarjoilualuetta on oikeastaan koko linna. Fyysistä kuntoa vaaditaan, sillä ravintolan väki kulkee samoja kierreportaita kuin vierailijatkin.

- Tosin tarjoilijoilla on usein portaissa kaverina tarjotin ja ruoka-annoksia, apulaisravintolapäällikkö Kimmo Osma naurahtaa.

Kahdeksantoista vuotta ravintola-alalla toiminut Kimmo Osma on Olavinlinnassa kuudetta kesää. Upeat puitteet ja ravintolaväen hyvä yhteishenki houkuttelevat miehen vuosi toisensa jälkeen kesäksi linnaan.

- Joka kesä haluan tänne takaisin ja joka kesä visiittini on pidempi. Tänä kesänä tulin toukokuussa ja lähden joskus syksyllä pois, rovaniemeläinen kertoo.

Olavinlinnan ravintolapalveluista on huolehtinut kymmenen vuoden ajan Fazer Food Services. Linnassa on töissä kesän ajan yli 50 ravintola-alan ammattilaista. Työolosuhteet ovat haastavat, sillä pitkien välimatkojen lisäksi töitä tehdään kiireisellä aikataululla, eikä Olavinlinna ole kaikista helppokulkuisin työympäristö.

Arki linnassa on kiireinen, sillä ooppera- ja balettijuhlien lisäksi linnassa järjestetään paljon erilaisia perhetapahtumia, kuten häitä ja rippijuhlia.

- Kesällä eletään lyhyissä sykleissä. Talvella linnassa on enemmän yksityistilaisuuksia, joiden tilat ja tarjoilut on suunniteltu tarkasti etukäteen, Osma sanoo.

Kesä hiljenee linnassa talveksi melko myöhään syksyllä, riippuen keleistä. Kimmo Osma kertoo, että esimerkiksi häitä järjestetään linnassa tänäkin vuonna tasaiseen tahtiin lähes jouluun saakka.

Kesä, Olavinlinnan historiallinen miljöö ja sijainti järvien ympäröimänä on otettu huomioon tarjottavien suunnittelussa. Tänä vuonna linnan iltabuffetissa pääosassa ovat kalaherkut. Skandinavian buffetissa on tarjolla muun muassa muikkuja, lohta ja rapuja. Linnaan voi myös järjestää esimerkiksi keskiaikaiset pidot, joissa ruisleivänpuolikkaat toimivat lautasina ja ruoka syödään sormin.

 

Tähtiä ja toteutettuja toiveita

 

Tänäkin kesänä Olavinlinnassa on vieraillut niin kotimaisia kuin ulkomaisia julkisuuden henkilöitä. Savonlinnaan on lennetty omalla yksityiskoneella nauttimaan oopperasta ja kaviaarista. Maailmantähtien toiveet saattavat tavallisesta tallaajasta tuntua uskomattomilta, sillä Olavinlinnaan on asiakkaan toiveesta esimerkiksi lennätetty suklaarakeita Sveitsistä ja haettu 100 grammaa kaviaaria Imatralta.

- Olemme lähettäneet asiakkaalle etukäteen valokuvia lautasista, laseista ja servieteistä, ja eräs asiakas halusi nähdä kokkimme ansioluettelon ennen kuin tuli asiakkaaksi. Periaatteena on että toteutamme asiakkaan jokaisen toiveen, Kimmo Osma kertoo.

Huimat erityistoiveet saattavat tuntua kummallisilta, mutta Osma muistuttaa, että tähdillä vaatimustaso vastaa sitä, mihin he ovat itse tottuneet. Viininmaistajat, hovimestarit ja turvamiehet kuuluvat heidän arkeensa, joten he ovat toiveissaan aivan omalla tasollaan.

- Ravintolan on vastattava sitä tasoa, jota he odottavat. Vain silloin asiakas on tyytyväinen saamaansa palveluun, Osma lisää.

Olavinlinnan arki ei ole kuitenkaan vain tähtien passaamista. Kokeilla ja tarjoilijoilla riittää kiirettä, sillä yhden päivän aikana Olavinlinnan ravintolapalveluita käyttää heinäkuussa 2 000-2 500 asiakasta ja väliaikatarjoilut hoidetaan kello kaulassa koko oopperaväelle.

- Ei tätä tehdä tähtiä ja supervippejä varten, päinvastoin. On oikeastaan ihan sama, onko vieraana Tarja Halonen vai naapurin Pentti, sillä jokaisen asiakkaan toiveet otetaan huomioon ja kaikkia palvellaan hyvin, Osma kertoo.

Kimmo Osma on Olavinlinnassa työskennellessään nähnyt monenmoista. Eräs erityisen mukava muisto liittyy viime kesän oopperajuhliin, jolloin asiakkaalle katettiin illallinen oopperalavalle.

- Asiakas ei tiennyt pääsevänsä lavalle syömään illallista. Kun illan ooppera päättyi, kiirehtivät tarjoilijamme kattamaan pöytää lavasteisiin. En ole koskaan nähnyt missään toteutettavan tällaista. Mukana oli hauskoja kontrasteja, sillä kun seurue söi illallistaan lavalla, oopperalaulaja lauloi heille katsomosta, Osma kertoo.

Teksti ja kuva: Iida Muhonen

 



Lähetä linkki ystävälle Lähetä linkki ystävälle Jaa Facebookissa
blog comments powered by Disqus