Pienikin voi olla suuri

iQ:n kaupunkiauto-ominaisuudet pääsevät oikeuksiinsa parkkeerauksessa.

 

Autoilun maailmassa on totuttu näkemään monenlaisia uutuuksia. Viimeisimpien joukossa markkinoille on tullut Toyotan kehittelemä iQ, jonka toivotaan olevan vastaus niille, jotka tarvitsevat autoa lähinnä kaupunkioloissa ja odottavat autoltaan näppäryyttä. Auton startegiset mitat ovat:pituus 2,985 metriä, leveys 1,680 metriä ja korkeus 1,5 metriä. Mistään kauppakassista ei kuitenkaan ole kyse, vaikka auton koko voi siihen viitatakin. iQ on tervetullut uutuus sellaisillekin autoilijoille, jotka vaativat autoltaan taloudellisuutta ja ympäristöystävällisyyttä.

Pikku-Toyotaa on saatavilla 1- ja 1,33-litraisella bensakoneella sekä 1,4-litraisella turbodieselillä. Polttoaineen suhteen kaikki mallit ovat pieniruokaisia. Yksilitrainen versio kuluttaa noin 4.3 litraa sataselle ja hieman suurempi, 1,33-litrainen puolestaan 4,2 litraa. Dieselkoneella varustetun iQ:n polttoainekulutus sadalla kilometrillä on noin 4,0 litraa. Toyotan uuden teknologian johdosta myös iQ:n hiilidioksidipäästöt ovat alhaiset, pienimmillään vain 99 grammaa kilomeriä kohden.

Koeajoauto oli varustettu kolme sylinterisellä yksilitraisella bensakoneella sekä Multidrive-automaattivaihteistolla. Auton ulkonäkö tuulettaa yleisesti pieniin kaupunkiautoihin liitetyt harhaluulot jo ulkoisella olemuksellaan. Toyota iQ:n suunnittelutiimi on onnistunut luomaan pikku-auton, jolla ajaessa ei liikenteessä tarvitse tuntea myötähäpeää isompien seurassa. Itse asiassa iQ:n sporttinen ja yllättävän jykevä ulkonäkö on pienen koon ohella syy, joka varmasti käänsi koeajokierroksella katseita.

iQ yllätti myös sisätiloillaan. Kuljettajalle ja vieressä istujalle on tilaa reilusti, joten mitään sillit purkissa olotilaa ei pääse syntymään. Sen sijaan vilkaisu takapenkille kertoo, mistä tila on poissa. Käytännössä takapenkillä voi istua mukavasti vain apukuskin puolella. Kuljettajan takana istuvan mukavuus kärsii jo tilanpuutteesta.

Ajossa yksilitrainen iQ näytti todelliset kaupunkiauton ominaisuutensa. Automaattivaihteisto tuo ajamiseen helppoutta, jota näin pienen kokoluokan autoissa ei ole totuttu näkemään. Pelkoa ei ole myöskään liikennevaloissa jalkoihin jäämiselle, sillä ainakin savolaisen pikkukaupungin liikennevirtaan iQ solahtaa joustavasti. Koeajoauton kiihtyvyys nollasta sataan kilometriin tunnissa onkin kohtuullinen 15,3 sekuntia ja hevosvoimia autosta löytyy 68.

Lisäksi iQ saa pisteet suurista sivupeileistä, joista on helppo seurata muuta liikennettä. Pahoja puutteita ei ole etulasin näkyvyydessäkään. Sivupalkit ehkä hieman luovat sivuille kuollutta kulmaa. Samoin pieni takaikkuna ja takapenkin niskatuet heikentävät näkyvyyttä taaksepäin.

Parasta iQ:ssa testiajajan mielestä oli kuitenkin auton todella pieni 3,9 metrin kääntösäde, josta on hyötyä varsinkin parkkeerauksessa. Autolla pystyy rullaamaan melkein paikallaan ja arempikin kuski uskaltautuu kokeilemaan harvinaisempaa taskuparkkeerausta.

Jos iQ osoittautui kaupunkioloissa mainioksi menopeliksi, ei matka-ajo loppukesän hyvässä säässä ollut sekään hullumpi kokemus. Ajo tasaisella maantiellä kuivalla kelillä on suorastaan mukavaa. Automaattivaihteisto takaa sujuvan kyydin ja ajonvakautusjärjestelmä puolestaan pitää huolen siitä, että ajo on tasaista. Reilu 100 kilometrin tuntivauhti ei saa pientä autoa vispaamaan ja ote ratista pysyy rentona.

Naispuolinen testaaja nautti myös iQ:n sisätilojen eleettömästä tyylikkyydestä. Lisäksi hallintalaitteet ovat mukavasti käden ulottuvilla. Erityisesti rattiin sijoitetut audiojärjestelmän säätimet ansaitsevat kiitosta. Pienessä autossa ei ole unohdettu myöskään turvallisuutta, sillä siitä löytyy peräti yhdeksän turvatyynyä.

Suur-Saimaan testaaja voi suositella iQ:ta henkilölle, jonka ei tarvitse kuljettaa autossaan suurta tavara- tai matkustajamäärää. Pieni auto tarjoaa ajamiseen mukavuutta ja sopivan ripauksen arjen luksusta.

Teksti: Erja Eliala

Kuva: Ruut Kokki

 

Infolaatikko:

 

Mitat: pituus 2,985 m, leveys 1,680 m, korkeus 1,5 m, omamassa 884-885.

Moottori: 1,0 litrainen kolmesylinterinen bensa, teho 68 hv, vääntö 91 Nm.

Vaihteisto: Multidrive-automaattivaihteisto

Kiihtyvyys: 15,3 s.

Huippunopeus: 150 km/h.

Kulutus: (valmistajan ilmoitus) 4,3 l/100 km.

CO2-päästöt: 99g/km.



Lähetä linkki ystävälle Lähetä linkki ystävälle Jaa Facebookissa
blog comments powered by Disqus