Ville Leinon kiekkokoulussa tekniikkaa ja tähtiä

Lonkkaleikkauksesta toipuva Ville Leino ehtii nauttimaan Savonlinnan kesästä vain viikon verran. Viikko syntymäkaupungissa kuluu Tanhuvaaran kiekkokoulun merkeissä. Paluu Amerikkaan on edessä jo ensi viikolla.

 

Villen Leinon kiekkokoulu järjestetään 5.-9.7. Tanhuvaarassa. Kiekkoleiri on tarkoitettu 10-15-vuotiaille juniorikiekkoilijoille. Mukaan mahtui sata ilmoittautunutta ja paikat täyttyivät kiekkokoulun rehtorin Jori Kokkosen mukaan nopeasti. Noin kolmasosa osallistujista tulee muualta kuin Savonlinnasta.

- Varmaan Leinon Villen hyvä loppukausi vauhditti osallistumista leirille, Kokkonen arvioi.

Kiekkokoulun tarkoituksena on tarjota lapsille mukava urheilullinen elämys. Kaukalossa harjoitellaan kahdesti päivässä, jonka lisäksi leiriin mahtuu paljon muuta oheisharjoittelua ja -ohjelmaa. Ville Leino on mukana ohjaamassa kiekkoilijoita, mutta lonkkaleikkauksesta toipuva kiekkoilija ei saa vielä nousta luistimille. Leirillä ohjaajina toimii Ville Leinon lisäksi SaPKon valmentajia, sekä Bluesin junioreita valmentava savonlinnalaislähtöinen Janne Tuunanen.

Leirillä tullaan panostamaan viime vuotta enemmän pelaajien henkilökohtaiseen ohjaamiseen.

- Oli Villen toive, että tekniikkaa ja kiekonkäsittelyä harjoiteltaisiin leirillä enemmän, Kokkonen kertoo.

Tanhuvaarassa voi nähdä kiekkokoulun aikana monia suomalaisen jääkiekkoilun huippunimiä. Ville Leinon lisäksi leirillä vierailevat muun muassa Tuukka Rask, Elmeri Kaksonen, Juho Mielonen, Antti Nyrhinen ja Tero Koponen.

- Leinon Ville on mukana kiekkoleirillä positiivisella asenteella. Hän on itse käynyt nuorena leireillä ja kertonut esikuvien tapaamisen toimineen piristysruiskeena. Kyllä oman esikuvan tapaaminen on varmasti monelle junnulle iso juttu, Jori Kokkonen sanoo.

Ville Leinon visiitti Savonlinnaan on vain noin viikon mittainen.

- Elokuussa olisi yhdet tärkeät häät täällä, toivottavasti pääsen silloin tulemaan uudestaan, Leino kertoo.

Kiekkoleiri pitää Ville Leinon tämän viikon ajan kiireisenä, mutta tarkoituksena on ehtiä viettämään aikaa myös perheen ja ystävien kanssa. Omaa nimeään kantavalla kiekkoleirillä Ville Leino tahtoo korostaa jääkiekosta nauttimisen merkitystä.

- Mä olen aina sanonut, että niin kauan kuin jääkiekko on hauskaa ja siitä nauttii, sitä kannattaa pelata.

NHL:sta haaveileville pikkukiekkoilijoille Leinolla ei ole mitään erityisiä täsmävinkkejä tai oikotietä tähteyteen, mutta uran eteen on oltava valmis tekemään kovaa työtä ja harjoittelussa toistojen merkitys on isossa osassa.

- Tällä leirillä pidetään hauskaa ja harjoitellaan. Toistot tulevat sitä kautta, Leino kertoo.

Teksti ja kuva: Iida Muhonen

 



Lähetä linkki ystävälle Lähetä linkki ystävälle Jaa Facebookissa
blog comments powered by Disqus