Woudeilla onnistunut turnaus

Linnan Woutien 60+ -joukkue vei voiton omassa sarjassaan.

Linnan Woutien järjestämä veteraanijääkiekkoturnaus pelattiin viime viikonloppuna jo 21. kerran. Kaikkiaan 40 joukkuetta kisasi kuudessa eri ikäsarjassa Talvisalon, Tanhuvaaran ja Rantasalmen jäähalleilla. Mukana nähtiin myös joukkueet Pietarista, Kontupohjasta ja Petroskoista. Linnan Woutien toiminnanjohtaja Juha Leirivaaran mukaan tänäkin kesänä ikämiesten jääkiekkoturnaus oli onnistunut.

- Paremmin ei olisi voinut mennä. Järjestelyt ovat aina saaneet joukkueilta kiitosta selkeydestään sekä tyylistä, millä asioita hoidetaan. Lisäksi Woutien omat joukkueet menestyivät turnauksessa hyvin. 40+ -sarjassa olimme toisia, 50+ -sarjassa kolmansia ja 60+ -sarjassa voittajia.

Leirivaara kiittelee myös turnauksen henkeä ja tunnelmaa, joka tuntuu paranevan vuosi vuodelta. Samoin pelin taso nousee koko ajan.

- Turnauksessa on letkeä meno, vaikka kaikki pelaavatkin tosissaan. Se on hyvä yhdistelmä. Sana turnauksesta on kiirinyt eteenpäin ja lisää innokkaita olisi tulossa mukaan. Liikumme kuitenkin jo nyt maksimijoukkuemäärässä, mitä turnaukseen mahtuu. Ainoastaan lisää kansainvälistä väriä voisimme ottaa mukaan, mutta muuten tapahtumaa ei voi nykyisestä laajentaa.

Olennainen osa turnauksen suosiota on Savonlinnan seutu ja kesä. Leirivaara sanoo, että ympäristö on iso tekijä siinä, miksi tänne halutaan tulla pelaamaan vuodesta toiseen.

- Moni ei varmaan edes tajua, millaisessa paratiisissa asumme. Lisäksi Savonlinnassa on hyvät mahdollisuudet harrastaa ikämieskiekkoa. Lajin ympärillä on helpompaa toimia kuin monessa muussa kaupungissa. Woudeissa onkin lähes 70 jäsentä, mikä on paljon näin pikkukaupungissa. Toiminta on aktiivista ja voimme osallistua turnauksiinkin useammalla joukkueella, Leirivaara kiittelee.

Teksti: Ruut Kokki, kuva: Pekka Mononen



Lähetä linkki ystävälle Lähetä linkki ystävälle Jaa Facebookissa
blog comments powered by Disqus